keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Oppitunti 25.3

Kantapäiden jatko-osa ja kaksipuoleista virkkausta

Kantapään kavennukset:
Edellisellä tunnilla kävimme siis Sannin opastuksella läpi kuinka vahvistettu kantalappu tehdään. Tällä seuraavalla demolla kävimme edelleen Sannin johdolla läpi myös sen, kuinka kantapään kavennuksia lähdetään tekemään. Tässä oma tiivistelmämme siitä:
Kavennuksia lähdetän tekemään oikealta puolelta, joten jos tarvittu kerrosmäärä täyttyy oikean kerroksen jälkeen, neulo vielä yksi nurja kerros. (Vinkki kavennuksiin: Kannattaa  merkitä kavennusten paikat jättämällä langanpätkä oikealle kohdalle. Jaa silmukat kolmeen osaan mahdollisimman tasaisesti niin, että oikealta puolelta kantalappua katseltaessa vasempaan reunaan jää yksi silmukka enemmän kuin oikeassa reunassa olevaan ryhmään). Edelleen vahvistetulla neuleella neulotaan kunnes tullaan keskimmäisen ja vasemmanpuoleisen silmukkajoukon viimeisen/ensimmäisen silmukan kohdalle ja tehdään ylivetokavennus. Sitten käännetään työ ja neulotaan normaalisti nurin (jos vahvistukset on tehty nurjalla niitä luonnollisesti jatketaan), kunnes tullaan nyt vasemmassa reunassa olevan silmukkaröykkiön alkuu ja tehdään yhteenneulomiskavennus, nurin tietenkin. Samaa rataa jatketaan, silmukkamäärä keskimmäisessä ryhmässä pysyy samana, mutta vähitellen silmukat reunalta alkavat vähentyä. Kun reunojen silmukat on kavennettu pois, jäljelle jääneet silmukat jaetaan viereisille puikoille.

Kaksipuoleinen virkkaus:
Kaksipuoleisella virkkauksella saa hauskannäköistä kaksiväristä neulosta. Kaksipuoleisella virkkauksella saadaan paksua ja tiivistä neulosta.
Tarvitset kahta eriväristä lankaa. Virkkaa ensin haluamasi määrä ketjusilmukoita ja neulo yksi kerros kiinteitä silmukoita ja virkkaa kerroksen loppuun yksi ketjusilmukka. Käännä työ. Virkkaa seuraava kerros kiinteillä silmukoilla edellisen kerroksen silmukoiden takareunasta.  Kun on päästy kerroksen loppuun, ota käyttöön toinen väri, joka vedetään kierroksen viimeisen kiinteän silmukan läpi. Sitten virkataan uudella värillä yksi ketjusilmukka ja käännetään työ. Sen jälkeen uutta kerrosta aletaan virkkaamaan niin, että vedetään lanka edellisen kierroksen silmukan takareunan ja sitä edellinen kierroksen työhön raitana näkyville jääneen silmukan läpi. Virkataan kerros loppuun, vaihdetaan lanka, virkataan yksi ketjusilmukka uudella värillä ja käännetään työ. Virkataan taas takareunan ja "raidan" silmukoiden kautta.

5 kommenttia:

  1. Kaksipuoleisella virkkauksella tulee tosi paksua pintaa. Tosi hyvä esimerkiksi patalappuun, mattoon tai koreihin. Eikä tämäkään ole kovin vaikeaa.

    VastaaPoista
  2. Kaksipuoleisesta virkkauksesta tulee tosiaan paksua pintaa ja sopisi juuri kodin sisustukseen!

    VastaaPoista
  3. Kaksipuoleinen virkkaus taitaa olla melko harvinainen tekniikka, josta kuulemma löytyy ohjeita englanniksi. Lopputulos on paksua, ja soveltuu tämän takia juuri edellämainittuihin toteutuksiin. Tekniikka ei ole vaikea, mutta vaatii täyden keskittymisen. Lisäksi tekniikka on aikaavievää, mutta siinäkin varmasti kehittyy harjoittelun myötä.

    VastaaPoista
  4. Kaksipuolinen virkkaus oli uusi tekniikka itselleni. En sitä paljoa ehtinyt harjoitella, kun aluksi purin ja virkkasin, ja taas tein samoin... kun oli virheitä. Opin kyllä tekniikan lopuksi, mutta ideoita jäin kaipaamaan, että mitä kaikkea tällä voisikaan tehdä. Ainut mitä työtäni virkatessa tuli mieleen, oli pannulappu... :) Oliko jollakin linkkejä niihin englanninkielisiin ohjeisiin tai muihin kuviin, jotka tällä tekniikalla on toteutettu? Millä sanalla tätä voisin googlettaa? :) Tahtoo vielä paneutua tähän, ja tehdä jonkun kivan esimerkin itselleni... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, täältä löytyy ainakin video, jonka näytin Leenalle vikoilla tunneilla.

      https://www.youtube.com/watch?v=qFPevqTpsN0

      Poista